Koulutus on kestävä sijoitus

Share |

Torstai 1.11.2018 klo 20:52


Kaupunginjohtajan talousarvioesitys ensi vuodelle 2019 pitää sisällään panostuksia investointeihin. Koulut kuntoon -linjaus nostaa investointitasoa, mutta myös Länsimetro kasvattaa koko konsernin lainakantaa 4,8 miljardiin euroon, mikä on lähes 16 000 euroon/asukas vuoteen 2023 mennessä. Talouden tasapainottaminen edellyttää menojen kasvun taittamista ja tilojen tehokkaampaa käyttöä. Tilojen yhteiskäyttöä on järkevää lisätä muun muassa digitalisaatiota hyödyntämällä. Erityisesti lukiotilojen osalta yhteiskäyttö on järkevää. Viime päivinä otsikoihin päätyneen Leppävaaran heikkokuntoisten lukiotilojen osalta on perusteltua hakea tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksia esimerkiksi Laurean ja Metropolian kanssa.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta painotti budjettikäsittelyn aikana, että koulu- ja päiväkotitilojen osalta on syytä tehdä vaihtoehtotarkastelua eri toteutustavoista ja niiden kustannusvaikutuksista. Tyyppikoulu ja koulu palveluna -mallin tulee olla lisävaihtoehtoina, jotta investointiohjelmaan voidaan sisällyttää mahdollisimman monta koulu-, päiväkoti-, uudisrakennus- ja peruskorjauskohdetta. Lisäksi yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta tulee kasvattaa lisäämällä Y-tontteja yksityisten päiväkotien käyttöön.

Lautakunta tukee monipuolisen varhaiskasvatuksen toteuttamista Espoossa. Tämä tarkoittaa, ettei Espoo-lisän suuruuteen tule kohdistaa heikennyksiä ja yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta kasvatetaan ottamalla käyttöön palveluseteli vaiheittain vuoden 2019 aikana. Lautakunnan budjettikäsittelyn jälkeen, Espoo on päättänyt nostaa varhaiskasvatuksen henkilöstön palkkoja. Tämä vääjäämättä asettaa korotuspaineen yksityisen hoidon tuen kuntalisään. Yksityisen hoidon tukea tulee nostaa vastaamaan palkankorotusta, koska yksityisissä päiväkodeissa opettajien palkkoihin tulee vastaavasti korotuspaine. Palveluntuottajat eivät voi nostaa varhaiskasvatusmaksuja menolisäyksen kattamiseksi. Ei etenkään tilanteessa, jossa kunnan omissa päiväkodeissa maksuja pienennetään tai jopa poistetaan.

Kaupunginjohtajan esityksessä kohdennetaan yli 10 miljoonan euron säästöt opetukseen. Kasvavassa ja yhä kansainvälisemmässä kaupungissa opetukseen kohdistettavat säästöt eivät voi olla missään tapauksessa perusteltuja. Kieli- ja kulttuuriryhmien oppilaiden osuus kasvaa. Yli 18 % lapsista ja nuorista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Oman äidinkielentunteja annetaan 40 kielessä ja opetusta seitsemässä eri katsomusaineessa. Opetusryhmät ovat yhä heterogeenisempia ja opetuksellisesti vaativampia kuin aikaisemmin. Ryhmäkokojen kasvattaminen tekee opetustyöstä entistä haasteellisempaa ja supistaa yksilöllisen ohjaamisen mahdollisuuksia. Opettajan kasvatuksellista ja pedagogista läsnäoloa ei voi korvata koneilla.

Säästöjä tulee hakea tilojen yhteiskäyttöä lisäämällä, hallintoa karsimalla sekä hankintamenettelyä tehostamalla. Sitä vastoin opetuksesta ei tule leikata. Suomen kehityksen kannalta on kestävää panostaa lapsiin ja nuoriin.

 

 

Avainsanat: koulustus, varhaiskasvatus, Espoon talousarvio 2019, Espoo lisä, yksityisen hoidon tuki, kuntalisä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini